11 joulukuuta 2015

Sp-tehohoito

 
Kuva



Mä tutustuin tälläiseen Wellan Sp -tehohoitoon työssäopin aikana ja pääsin ihan ite tekemään tän hoidon mun ohjaajalle :-) Tästä sarjastahan löytyy varmaan kaikkeen mahdolliseen hiuksen ja hiuspohjan ongelmaan tarkotettua shampoota ja hiusnaamiota. On väriä ylläpitävää, kosteuttavaa, volyymia antavaa, tasapainottavaa, korjaavaa...ja lisäksi vielä miehille omat! 

Tähän sarjaan kuuluu semmoset "ongelmahyrrät", joista voi katsoa mikä tuote sopii mihinkin ongelmaan. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen, millaisen hoitoampullin sekoittaa naamion sekaan. Eli tähän hoitoon kuuluu vielä erityisjuttuna se, että kaikkiin hiuspohjan ongelmiin löytyy myös pieni hoitoampulli, jonka sisältöä sekoitetaan hiusnaamioon antamaan lisäpotkua. 

Kuva

Tää itse hoitohan suoritetaan kokonaan pesupaikalla. Tää ei oikeastaan poikkea normaalista pesutapahtumasta mitenkään muuten, kun että hiuspohjan hieronta on vähän pidempi ja perusteellisempi kuin pikahoidoissa, eli noin 5 min. Eli ensin hiukset pestään valitulla shampoolla, sitten levitetään lastan tai siveltimen avulla hiusnaamio, johon on tosiaan lisätty se hoitoampulli ja sen jälkeen hierotaan viitisen minuuttia ja naamio saa vaikuttaa sen aikaa. Sitten huuhtelu ja kuivatus. 

Lopputuloksesta sen verran, että kyllä sen ihan silmissä huomasi, kuinka hiuksiin tuli lisää kiiltoa ja pehmeyttä. Käytin kosteuttavia tuotteita ja volyymia antavaa hoitoampullia ja kyllä pitkätkin hiukset jäi ryhdikkään näköisiksi. Näitä tuotteita voi ostaa lähes kaikkia myös kotiin, jolloin saa hyvin ylläpidettyä kampaamossa aikaansaatua tulosta :-) Nää on kyllä tosi hyviä tuotteita, etenkin jos kärsii jostain tietystä hiuspohjan ongelmasta. Saa valittua niin täsmätuotteet ja täydennettyä niitä vielä erilaisilla ampulleilla. 

Mun työssäoppipaikalla näitä tehohoitoja saatetaan tarjota asiakkaalle vaikka jo heti puhelimessa, kun asiakas on varaamassa aikaa vaikkapa hiusten leikkaukseen. Nää on ihania lisäpalveluja siihen ohelle :-) Hinnat riippuu siitä, minkä sarjan tuotteita käytetään ja kuinka pitkän hemmotteluhoidon tahtoo (12 min, 20 min, 30 min), mutta yleisesti hinnat liikkuu siinä 20 - 50e paikkeilla.